perjantai 24. huhtikuuta 2015

Elämä yllättää aina

Paremminkin voisi perjantai alkaa kuin soitolla vanhemmilta, että heillä oli kotona tulipalo. Pyykinpesukone oli leimahtanut yllättäen liekkeihin, mutta onneksi vanhemmat ovat kunnossa ja vahingotkin rajoittuvat vain kylppäriin.

Oli tosin isälle tullut kuulemma aika kiire töistä kotiin, kun äiti soitti palokunnan olevan paikalla. Tällaisina päivinä harmittaa aina se, että on töiden vuoksi joutunut muuttamaan parin tunnin ajomatkan päähän vanhemmistaan. Ja kun taloudessa on vain yksi auto ja sekin miehellä, niin ei hätätapauksessa matkaan lähdetä ihan helposti.

Mutta kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Miten saada ajatukset pois lapsettomuushoidoista

Keinoja on monia, itse olen tässä laihtumista ja ekaa IVF:ää odotellessa pitänyt pääni koossa seuraavilla keinoilla:

-käpertynyt sohvalle ja katsonut Netflixistä täyttä hömppää, nauraminen tekee hyvää.
- iltaisin lukenut kirjaa kunnes nukahdan -> ei mahdollisuutta ajatella vain tulevia hoitoja,murheita jne.
-harrastukset: viikottainen soittotunti on parasta ja jumpalla/lenkillä käynti virkistävää
-lukenut todella paljon artikkeleita IVF-hoidoista, tieto tulevasta helpottaa edes vähän ahdistustani
-tehnyt takapihalla puutarhahommia ja suunnitellut kesälomaa.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Metformin 3X850mg

Vihdoin pääsin Metforminin kanssa lopulliseen annostukseen eli 1x850mg aamulla ja 2x850mg illalla.  Sivuoireina valtava ruokahaluttomuus. Kaikki ruoka maistuu ihan mauttomalta. Ensimmäistä kertaa elämässäni joudun oikeasti pakottamaan itseni syömään. Yritä tässä nyt sitten pitää ruokailut säännöllisinä ja terveellisinä, kun mitään ei tee mieli, mutta syömättömyys kostautuu heti huonona olona. Mutta onhan tämä jännää, kun ennen olisin herkutellut mielelläni esim. kiinalaisella ruualla ja nyt taistelen yhtä voileipääkin alas sen 15 minuuttia.

P.s. Olemme nyt miehen kanssa ottaneet aika avoimen linjan lapsettomuushoitojemme kanssa ja kertoneet lähiperheelle ja läheisimmille ystäville tilanteesta. Tuki on ollut aivan mahtavaa ja mikä parasta kaikki ovat ymmärtäneet olla meidän kanssa realistisia tilanteesta. Itse en jotenkin koe sellaisia, "kyllä se lapsi tulee, älä stressaa" kommenteja hyödyllisinä. Ihanin kommentti tuli kummilapsemme äidiltä, hän sanoi olevansa aina valmis kuuntelemaan murheitani ja viemään minua välillä tuulettumaan esim. kylpylään. Ei voi kuin olla kiitollinen ystävistä ja perheestä!

torstai 2. huhtikuuta 2015

Synkkyydestä hiljalleen pois :)

Hetken aikaa mieli oli todella maassa (=lue itkin itseni uneen), mutta ystäville ja puolisolle juttelu auttoi :) Ja toki tänään oli iloinen yllätys, kun vaaka pysähtyi lukemaan 105,3 kg. Olen niin ylpeä itsestäni edelleenkin, etten lääkinnyt pahaa oloani herkuilla, tosin Anniinan liikuntahaaste ei tällä viikolla voi kovin hyvin. Tänään on ensimmäinen kerta viikon aikana, kun voisin kuvitella taas raahautuvani lenkille. 

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Ei enää kevyitä lapsettomuushoitoja

Kävin heti aamulla aukiolotutkimuksessa ja tulokset eivät olleet hyvät. Vasen munatorvi on tukossa, joten meidän hoitovaihtoehdoksi jää nyt koeputkihedelmöitys ellen jollain ihmeellä tässä kierrossa ovuloi oikealta puolelta ja onnistu vielä tulemaan raskaaksi (todennäköisyys noin 10-15%).  Ja sittenkin kuulemma suurena riskinä on kohdunulkoinen raskaus. Ohjeena tyyliin rynnätä heti verikokeeseen ja ultraan, jos pienikin epäilys luomuraskaudesta.Voitte varmaan kuvitella, että tällä hetkellä tunnelmat eivät ole kovinkaan aurinkoiset. 

Kesälomasuunnitelmatkin jäävät nyt jäähylle. Lomarahat käytetäänkin lapsettomuushoitoihin. Eikä me nyt sitten osteta uutta sänkyäkään vaan nekin rahat menee hoitoon. Hintaa yksityisellä tulee n. 3000-4000 e. Ajattelimme kokeilla onneamme kerran yksityisellä ja sitten varmaan siirtyä julkiselle jonottamaan. 

Ja edelleen sitä painoa pitäisi saada pois. No jotain positiivista sentään, en tullut kotiin kaupan kautta ja lääkinnyt surullista oloani karkilla.


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Metformin x2

Ajattelin päivitellä miten mulla sujuu Metforminin kanssa :) Ehkä tämä jotain kiinnostaa.

Perjantaista lähtien olen nyt ottanut yhden tabletin (850mg) aamulla ja illalla. Tiivistetysti:
-perjantaina iltapäivästä n. 3 tuntia täyttä tuskaa (järkyt vatsakivut ja vatsa tyhjeni todella hyvin...)
-lauantai ei mitään
-sunnuntaina aamusta alkaen tosi huono olo, vain iltapala (rullakebab !?! ) ei saanut vatsaa kiertämään. Ja toi rullakebab oli muuten ainut ruoka jota kuvittelin pystyväni syömään, ihan outoa.
-maanantai: aamulla lievä kuvotus, söin töissäkin vain voileivän. Nyt iltapäivä ollut kotilounaan jälkeen ihan OK.

Muuta:
Perjantaina tai tiistaina mulla on sitten lapsettomuustutkimuksissa vuorossa SSG eli aukiolotutkimus. Ja tästä päivästä lähtien pitää popsia taas uutta lääkettä ovulaation aikaansaamiseksi. Tilaamani ovulaatiotestitkin saapuivat sopivasti tänään. Kohta siis mulla on mahdollisuus bongata elämäni ensimmäinen ovulaatio, jännää!