sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Haaste



MadH Pienin askelin -pömppö pienemmäksi blogista haastoi minut :)

Haasteen idea lyhyesti:

1. Kerro 11 asiaa itsestäsi.
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin.
3. Keksi uudet 11 kysymystä.
4. Haasta mukaan blogeja, joilla on alle 200 lukijaa.


Aloitetaan sitten, eli 11 asiaa minusta:

1. Kerään muumimukeja. Tai no suurin osa on lahjaksi saatu, koska kaikki tietävät, että rakastan niitä :D
2. Ostin itselleni juuri hyvin rumat, mutta todellakin toimivat urheilurintaliivit, eli Enellit lumingerie.fi kaupasta. 

3. Vapaa-ajallani rakastan kirjojen lukemista, viikossa luen yleensä 1-3 kirjaa.
4. Rakastan puutarhan hoitamista.
5. Tuhlasinkin juuri 165 e Kekkilän parvekeviljelysettiin. 

6. Vihaan kevättä ja alkukesää, sillä siitepölyallergia saa oloni hyvin kurjaksi.
7. Vihaan/ en uskalla oikein liittyä moottoriteille. (ja tästä syystä meillä on auton ratin takana yleensä mies) Moottoriteillä ajaminen on kuitenkin OK.
8. Minulla on yliliikkuvat nivelet.
9. Lempikarkkejani ovat hedelmäaakkoset.
10. Olen yleensä töissä hyvin aikaisin, n. 30 min - 1 tuntia ennen ensimmäisen oppitunnin alkua.
11. Olen aamuihminen, herään aikaisin ja menen myös nukkumaan aikaisin.


MadH:n kysymykset:

1. Mitä teet silloin kun oikein potuttaa?
Hengitän syvään. Koitan keksiä jotain muuta ajateltavaa tai tekemistä.

2. Mitä luulet, mikä on suurin kompastuskivi projektissasi johon voit törmätä?
Syön liikaa herkkuja ja "roskaruokaa", eikä paino putoa sen vuoksi.

3. Mikä saisi sinut luovuttamaan projektissasi?
Ei mikään. Haluan niin kovasti saada mahdollisuuden omaan lapseen.

4. Onko sinulla joku tuttu/ystävä/perheenjäsen, joka ei usko projektiisi/tue sinua?
Oma äiti, vaikka olen jo laihtunut n. 15 kg hän ei näe tässä mitään saavutusta. Kaikki muut onneksi sitten kehuvat ja kannustavat eteenpäin.

5. Missä näet itsesi 5 vuoden päästä?
Pienen lapsen äitinä ja luokanopettajana.

6. Oletko lukenut paljonkin painonhallintaan/terveyteen/liikuntaan/ruokavalioon liittyvää kirjallisuutta/lehtiä? Mitä suosittelet?
En ole. Muutaman kerran olen ostanut KG-lehden, mutta en siitä henk.koht. pitänyt.

7. Mistä sait motivaatiosi projektin aloittamiseen?
Lääkärin positiivinen kannustus ja oma halu parantaa terveyttäni.

8. Mikä saa sinut todella vihaiseksi?
Itsekkäät ihmiset, lapsiansa laiminlyövät vanhemmat.

9. Mitä asioita arvostat ihmisissä?
Rehellisyys, huumorintaju, suvaitsevaisuus.

10. Jos saisit päättää ihan mitä vaan, missä haluaisit asua ja miten?
Rivitalossa ja kesäisin haluaisin viettää aikaa omalla mökillä. Rivitaloasunto on jo, mökki on vielä haave.

11. Onko sinulla ollut jonkinlaisia repsahduksia projektissasi, miten selvisit niistä?
Koko ajan. Repsahduksia tulee ja menee. Tärkeää on vain jatkaa eteenpäin niistä huolimatta. Periksi ei anneta!

Koska en seuraa 11 blogia, en laita haastetta tällä kertaa eteenpäin. Mutta pakko sanoa, että tähän oli mukava vastata.


4 kommenttia:

  1. Löysin sun blogin ton haasteen kautta ja jäänpäs sua tsemppailemaan :) hienosti oot saanu tiputettua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, lukijat ja seurailijat ovat aina tervetulleita :)

      Poista
  2. Minäkin olen muutaman kerran käynyt lukemassa sun blogia ja syy siihen on, että olen ollu samanlaisessa tilanteessa. Olen aina ollut ylipainoinen, välillä olen kyllä laihduttanut, mutta kilot ovat tulleet takaisin. Eli olen varsinainen jojo.

    Päätimme mieheni hankkia lapsen, mutta se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Kun lasta ei kuulunut kävin kättärillä lääkärillä ja mulle sanottiin suoraan että mua ei edes auteta jos en laihduta 10kg. Olin aika rikki tilanteesta ja vihainen, miksi mua ei auteta. No sain sen kymppi kilon tiputettua vaivalla ja sain muistaakseni terolutit. Niistä ei ollut apua.

    Aikaa kului ja taistelin kilojeni kanssa. Raskaaksi tulo tuntui niin kaukaiselta. Kaverini laihdutti 25kg Cambridge pussi-dieetillä ja kehui sitä. Mun mielestä noi pussijutut tuntu huijaukselta. No päätin kokeilla ja laihdutin 15kg ja siinä vaiheessa painoin 85kg. Lapsettomuushoidossa oltiin siinä pisteessä, että me saatin lähete IFV-hoitoon. Paperitkin tuli ja lähetimme ne sairaalaan ja jäimme odottamaan että millon tulee aika lääkäriin.

    Kuukausi papereiden lähettämisen jälkeen musta alko tuntua vähän oudolta ja tein raskaustestin, joka näytti positiivista! Eli olin tullut luomusti raskaaksi. Nyt meillä on 4kk.n ikäinen tyttö.

    Haluan tsempata sua kaikella sydämelläni eteenpäin! Olipa laihdutustapa mikä tahansa on se hyväksi. Tiedän myös sen turhautumisen tunteen kun mitään ei tapahdu, mutta joskus hyvää joutuu odottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan juuri nyt, kun paino ei vaan halua liikkua suuntaan eikä toiseen.

      Poista