torstai 30. kesäkuuta 2016

Imettäminen laihduttaa,ahdistaa ja palkitsee

Pojan syntymän jälkeen kaikki energiani on mennyt imettämisen opetteluun. Ensimmäisinä päivinä pojan imuote oli todella huono. Sairaalassa kätilöt ja minä survoimme nännejä pojan suuhun, kokeilimme jopa imetysapulaitetta (pojan yrittäessä imeä kätilö ruiskuttaa pienestä letkusta maitoa samaan aikaan). Mutta ei! Lopulta otin rintakumit käyttöön ja niiden avulla rupesimme molemmat saamaan onnistumisen kokemuksia :) Seuraavaksi jatkamme harjoituksia, että voisimme luopua kumeista jossakin kohtaa. Poika on kasvanut onneksi hienosti ja se kannustaa jaksamaan.

Ahdistus minulla liittyy rintojen koon kasvuun. Maidon noustua kasvoi kuppikokoni toisessa rinnassa yhdellä kuppikoolla, mutta toisessa n. neljällä. Sopivia imetysliivejä ei tahdo löytyä, kun tuo isompi tursuaa kaikista ulos. Harkitsenkin nyt vakavasti imetysliivien teettämistä. Täytyy vain toivoa, että tämä paisuminen rauhoittuu muutamien viikkojen sisään kun maidontuotannon pitäisi vakiintua.

Imetys laihduttaa minua ainakin ihan liian tehokkaasti. Raskauden lähtöpainoon verrattuna saldo on jo -3 kg. En tajua kuinka paljon mun pitäisi syödä. Syön kuitenkin edelleen sen 5 ateriaa päivässä ja viime viikolla päälle meni isot pussit karkkia ja sipsiä.

Tässäpä tämän tuoreen äidin pohdintoja...

3 kommenttia:

  1. Kyllä se pahin siitä laskee mutta voi kyllä mennä pari-kolme kuukauttakin. Siihen imuotteeen saamiseenhan on olemassa jotain nännin venytysohjeita, varmaan ne neuvoikin sulle siellä niitä? Imetyksen tuki fb-ryhmästä saa apua jos tulee hätä. Kovin sulla on toinen rinta kasvanut, itselläkin on vähän eri paria ja tuottaahan ne eri tavalla maitoa, vasen ollut kaikkien lasten lemppari. Jospa se siitä kuitenkin vähän tasoittaisi. Ihan normaalilta kuullostaa laihtuminenkin, muista juoda ja levätä aina kun voit:) Tuore äiti kuullostaa ihanalta!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiris, mullakin aina ollut erikokoiset rinnat, mutta ero ei koskaan ole ollut näin huomattava. Mies onneksi tsemppaa ja kannustaa vieressä. Taitaa salaa vain iloita mun paisuneista muodoista :D Imetyksen fb-ryhmää seurailenkin jo :)

      Poista
  2. Mulla puolestaan maitoa nousi, tyttö imi minkä jaksoi, mutta kun ei heru niin ei heru... Eli osittaisimetyksellä mennään, mutta en pane pahakseni, pääasia että lapsi kasvaa ja vahvistuu. :) Itsekkäästihän ajattelin, että olisi hyvä jos se imettäminen onnistuisi myös tuon laihtumisen takia, kun tosiaan buustaahan se aineenvaihduntaa. :D Äitini ravasi ensimmäiset päivät perässäni vesilasi kädessä, "pittää juua, pittää juua" (tsempatakseen imetyksessä), eli muistahan juoda. :)

    VastaaPoista