sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Harrastamaan vauvan kanssa?

Viime päivinä on tullut googlattua oman kunnan äiti-vauva harrastusmahdollisuuksia. Hiljalleen ajattelen siis jo jotain muutakin kuin edessä olevaa synnytystä :D

Syksyllä ajattelin ainakin aloittaa vauvamuskarin,ilmoittautuminen sinne onkin jo auki. Hintakaan ei ole paha, 70 e lukukaudelta.

Tarjolla olisi myös erilaisia äiti-vauva liikuntaryhmiä joko paikallisessa opistossa tai sitten liikuntakeskuksissa. Lyhyen ajomatkan päästä löytyisi myös uintia. Sitten toki löytyy avoimen päiväkodin vauvaryhmää, seurakunnan kerhoa ja MLL:n perhekahvila. Onneksi mihinkään näihin ei tarvitse vielä ilmoittautua, sillä eihän minulla ole hajuakaan kuinka väsynyt/tylsistynyt/energinen jne. olo itsellä on syksyllä.

Tällä hetkellä siis ajattelen että kyllähän kesällä vielä jaksaa olla vain kotona (kun mieskin on lomalla), mutta syksyn pimeyteen joku säännöllinen "pakko poistua kotoa" harrastus tulee taatusti tarpeeseen.

1 kommentti:

  1. On oikeesti varmasti hyvä alkaa kulkea ihmisten ilmoilla. Lapsi on tärkeä ja ihana juttu, mutta aika paljon ystäviä jäänyt kotiin. Jos se paino ei jää laitokselle (kuten sitä kuvitteli ensimmäisen lapsen kohdalla) ja alkaa harmittaa se paino, niin ei se kotonakaan oikeesti minnekään katoa. Itse olen kokenut parhaaksi lähteä aktiivisesti vaan liikkumaan mahdollisimman pian.

    Mutta kyllähän sitä sitten jokainen itse päättää ja tietää miltä just itsestä tuntuu.

    Kivoja kesäisiä päiviä!

    VastaaPoista