keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ravitsemusterapeutti


Hmm, mitäköhän tuosta käynnistä hyödyin... Ainut muutos siihen, mitä olen nyt tehnyt on se, että kalorimäärää pitää pienentää. Olen siis noudattanut kiloklubin ohjeita ja syönyt n. 1700-1900 kcal päivässä ja jatkossa pitää tähdätä 1200-1500 kcal välille. Ja jos näilläkään kalorimäärillä ei paino rupea putoamaan 1-2 kg kuukaudessa, pitää mennä uudestaan käymään ja sitten minulle tehdään ruokavalio, jossa kaloreita on alle 1000 päivässä.

Mitään muuta uutta en "oppinut". Ruuat ovat muuten oikeanlaisia, meillä käytetään viljatuotteita riittävästi, rasvat ovat OK, annoskoot ovat oikeankokoisia jne. 

Tietysti jatkossakin herkkuihin pitää kiinnittää huomiota, ravitsemusterapeutti ehdotti, että loppuelämääkin ajatellen olisi hyvä oppia herkuttelemaan vain kerran viikossa ja opetella esim. syömään sipisejä n. 100g eikä koko purkkia kerralla :D Ihan siis maalaisjärjellä pärjää tässäkin hommassa.

torstai 12. helmikuuta 2015

Jotain mä teen selvästi oikein :)

Vaikka paino ei olekaan juuri viime aikoina tippunut, on jotain vuoden aikana tapahtunut. Lapsettomuustutkimusten tiimoilta kävin siis labrassa (maksoi muuten todella paljon ja vertakin otettiin 10 putkiloa) ja halusin samalla mittauttaa kolesteroliarvoni. Vuosi sitten se oli 6.4 ja nyt 5.7. Parempaan suuntaan ollaan siis menossa :) 

Selkeästi liikunnan lisäämisestä on ollut jotain hyötyä ja siitä, että keksejä ja sipsejä kuluu paljon vähemmän kuin aiemmin. 

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Mitä kuuluu?

Flunssa iski tähän bloggaajaan. Hyvin näyttäisi pitävän paikkansa YLE:n (?) uutinen siitä, että hoidettuna flunssa kestää 14 päivää ja hoitamattomana kaksi viikkoa. Nenäliinat ovat olleet viime aikoina parhaita ystäviäni ja harmittavasti jumppia on taas pitänyt jättää välistä. 

Mutta ensi viikolla on pakko olla terve, mulla on silloin hiihtoloma :)

maanantai 19. tammikuuta 2015

Ravitsemusterapeutti

Otsikossahan se tärkein taas tuli :D eli olen nyt pari viikkoa kirjaillut syömisiäni kiloklubiin ja pääsääntöisesti hyvin on mennyt (karkkiin en ole sortunut, popcornia söin hieman). Lisäksi viime viikon torstaina ja perjantaina "jouduin" hankalien aikataulujen vuoksi syömään koulussa kouluruokaa ja painoa tuli heti takaisin + 500g. Voivatkohan huonot hiilarit oikeasti muka turvottaa/kerätä nesteitä takaisin noin nopeasti... Ainakin iltapäivästä mulla oli ihan kauhea nälkä, omien eväiden kanssa näin ei ole käynyt.

No, tästä säihkähtäneenä otin puhelimen käteeni, esitin asiani mukavalle sairaanhoitajalle ja sain itselleni ajan ravitsemusterapeutille helmikuun puoliväliin :) Ihan mukavaa päästä kuulemaan ammattilaisen mielipide ruokavaliostani. Toki kalorit ovat pysyneet kiloklubin suosittelemissa rajoissa, mutta epäilen silti että ruokavaliostani puuttuu vielä jotain. 

perjantai 9. tammikuuta 2015

Päivä 8 :)

Pikapäivitys.

Päiviä takana kahdeksan ja painoa pudonnut nyt n. 2 kg, vaaka pysähtyi tänään siis lukemiin 107,1 kg. Seuraavan seitsemän päivän tavoitteena on karistaa loput joulukilot eli 600g. Toivottavasti onnistuu, yleensä tässä kohtaa hyvän alun jälkeen olen alkanut lipsumaan ja sortumaan herkkuihin.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Päivä 4 ja hyvin menee :)

Vanha tuttu kiloklubi otettu taas käyttöön hetkeksi ruokailujen kirjaamiseen ja ruokavaakakin tuli kaivettua esiin kaapin perältä. Tähän mennessä opittua: 

1) Meidän pienemmillä ruokalautasilla ja vanhalla kunnon lautasmallilla saa näköjään helposti kokoon aterialle ~100g hiilareita ja ~150g lihaa. Hyvä tietää, eipä aina siis tarvitse punnita.

2) Uunijuurekset ovat herkullinen vaihtoehto perunalle, riisille tai pastalle.

3) Voin yllättävän hyvin, kun hiilareiden määrä päivän kokonaiskaloreista pyörii siinä 30-40 % kohdalla. (Kiloklubi suosittaa 20-60 %)

4) Ensimmäistä kertaa elämäni aikana vien nyt töihin muutaman viikon ajan omat eväät ja katson miten se vaikuttaa jaksamiseen. (Ei siis hetkeen kouluruokaa.)

5) Säännöllisen ateriarytmin noudattaminen on yllättävän hankalaa, huomaan että viime kuukausina ruokailuista oli tullut mulle hyvin iltapainotteisia.