sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

4D-ultra rv 26

Kävimme vielä kerran lapsettomuushoitoklinikallamme, mutta tällä kertaa 4D-ultrassa :) Minä halusin tietää kuinka pikkuinen kasvaa ja onko minulla esim. syytä tiukentaa raskausdiabeteksen ruokavaliota.

Kaikki oli lääkärin näkemän perusteella edelleen hyvin. Pikkuinen kasvaa nätisti keskikäyrällä, muutamia päiviä edellä lasketusta ajastaan.

Tästä huojentuneena tuhlasin rahojani Polarn o Pyret bodyyn. Tosin ihan vielä en oikein ymmärrä näiden merkkivaatteiden erinomaisuutta. Tähän mennessä olen shoppaillut bodyja ja potkuhousuja alennusmyynneistä ja kirpparilta. Muista hankinnoista meiltä löytyy mobile ja hoitolaukku. Kaikki isot hankinnat ovat edelleen tekemättä.

2 kommenttia:

  1. Minäkin olin aikoinaan lasten ollessa pieni kierrätyksen ystävä. No, vanhemmalle saatoin ostaa aluksi jotain vähän kalliimpaa. Jopa ulkomailta, kun silloin ei ollut nettikauppoja.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa että kaikki on hyvin :)

    Minä huomasin, että itse ei tarvitse niitä pienimpiä vaatteita kovin paljon ostella, niitä tulee usein lahjaksi ja kierrätettynä ovista ja ikkunoista. Kolme tuttua tyhjensä nuorimmaistensa vaatekaapit minun vaatekaappiini, joten melkein kaikki tarvittava tuli käytettynä. Mutta siinä kyllä huomasi, että monet merkkivaatteet ovat kestäneet tosi siisteinä, kun taas monet ns. halpikset ovat melko kulahtaneita. Noh, poikkeuksena joku Marimekon body, mutta toisaalta en tiedä, kuinka monta entistä käyttäjää sillä on ollut. Vanhojen äitiyspakkaustenkin vaatteet yllättivät siisteydellään.

    VastaaPoista