lauantai 21. joulukuuta 2013

Loma alkoi :)

Vuoden kiireisin aika on taas ohi. Viimeiset kokeet on pidetty, todistukset tehty, ja joulujuhlan puvustuksesta,lavastuksesta stressattu ihan tarpeeksi. Hyvin huomasi töissä,että kaikilla kollegoilla oli joulustressiä. Onneksi meidän työpaikalla suurimmalla osalla stressi purkautuu hervottomana nauruna, tosin kyllä pinna oli välillä aika lyhyt kaikilla hyvin levottomien lasten kanssa.

Hyvin huomaa, kun on joutunut tekemään normaalia pidempää päivää, että säännöllinen ja terveellinen syöminen on unohtunut kokonaan. Kävin myös kollegoiden kanssa ravintolassa herkuttelemassa. Paino ei siis ole tippunut, plussaa tuli kuitenkin aika maltilliset +200g. 

Joulun aikaan en käy puntarissa, enkä ota stressiä syömisistä. Tammikuussa 2014 laihdutus jatkuu taas. Vuonna 2013 en oikeastaan laihtunut ollenkaan, mutta toisaalta en myöskään lihonut. Vuoden 2014 tavoitteena olisi pudottaa ainakin 10 kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti