En vieläkään ole löytänyt sitä liikunnan iloa tilanteessa, jossa olen aamulla töissä klo 7.00 ja kotona klo 17.00-18.00. Työmatkani siis on alle 20 min.
Mutta stressin määrä on valtava, huomaan sen jo siitä, että suuhuni ilmestyi pitkästä aikaa aftoja. Varma stressin merkki :(
Itselläni on valtava huoli muutamasta oppilaasta, mutta koulupsykologia ei ole, koulukuraattori on ylityöllistetty, sosiaalityöntekijälläkin on valtavat asiakasmäärät ja perheet eivät itse enää jaksa vaatia apua. Ainut apu on ollut koulumme ihana terveydenhoitaja, joka on jaksanut jutella oppilaideni kanssa ja hänellä ei ole ikinä ollut kiire pois. On vain asioita, jotka eivät enää kuulu opettajan vastuulle, mutta karu todellisuus on,että ilman terveydenhoitajaa olisin aivan yksin. Koulun oppilashuoltoryhmässä voin tietysti asioista keskustella, mutta aikuisten välinen keskustelu kokouksessa ei oppilaita auta.
Kokeneemmat kollegat osaavat jo jättää työasiat ainakin jotenkin töihin, itse en.
"There are no worries". (kuva weheartit.com) |